Galleria G esittelee kolmen viikon ajan valokuvataiteilija Kristoffer Albrechtin kuvateoksia. Nähtävillä on 63 vedosta. Gallerian kahdesta tilasta etummaiseen on kollaasiksi ryhmitelty 30 kuvan vallikoima vuosilta 1981-2010, ja muu osa näytetlyä käsittää taiteilijan tuotantoa lähinnä vuosilta 2009-2011.
Galleria G on näyttelyohjelmassaan keskittynyt grafiikkaan. Helsingin Sanomien arviossa (20.9.) esillä olevien teosten luonnehditaan olevan "kuin taitavia grafiikan lehtiä". En ole paljon grafiikkaa seurannut, joten oma katsomiskokemukseni ei rinnastunut grafiikkaan. Toisaalta grafiikassa varmasti tavataan usein tunnelmaa, jonka kautta grafiikan ja Albrechtin teosten välillä voi kokea olevan henkisen yhteyden. Monessa Albrechtin kuvassa pelkistetty aiheen käsittely on varmasti myös läheistä monelle grafiikan tekijälle, ja taitelijan vedokset ovat pienikokoisia: vain muutama niistä oli likimain A4-kokoa muiden jäädessä selvästikin pienemmiksi. Oleellinen erokin luonnollisesti löytyy. Albrechtin valokuvissa ei juuri näe jyrkkiä valon ja varjon kontrasteja, mutta monta kertaa valon läsnäolo tuo teoksille niiden hengen.
Moni näyttelyn kuvista on tuttu taiteilijan aikaisemmin ilmestyneistä kirjoista. Kuvissa on vähän ihmisiä, tässä näyttelyssä on puolenkymmentä henkilökuvaa. Puhtaasti luonto- ja eläinaiheita on joitakin, monessa kuvassa esineet ovat näkyvässä osassa.
Monessa teoksessa aiheiston yksityiskohtien ja kokonaisuuden välinen suhde on oleellinen elementti. Tämän lisäksi oleellisilta tuntuvat kiehtova valo ja tekijän loistava vedostustekniikoiden hallinta, jonka ansiosta kaikki, mihin hän on kameransa kohdistanut, tuntuu tulevan esiin. Vaikutelma on niin todellinen, että kuvan katsoja muuttuu niiden asioiden näkijäksi, joista Albrecht on kuvansa tehnyt.
Oma vaikutelmani on, että kuvissa vallitsee vahva hiljaisuus, joka melkein soi. Tuohon hiljaisuuteen kuuluu omanlaistaan läsnäoloa, johon ei silti liity minkäänlaista tapahtumisen kokemista. Tällaisissa kuvissa on hetki, joka on, mutta ei kulu. Tulo tällaiseen elävään ajattomuuden maailmaan on melkein kuin sukeltaisi veteen ja syvyyksissä huomaisi yht'äkkiä, ettei ole tarvetta käydä veden pinnassa haukkaamassa happea, vaan sukeltamista voi jatkaa niin kauan kuin haluaa. Tämä ilmapiiri ulottuu myös näyttelyn harvoihin henkilökuviin, eritoten kahdesta pienestä tytöstä otettuihin, joista välittyy vahva läsnäolon ja hiljaisen myötäelämisen tuntu. - Oivallista vastapainoa arjen meluille.
Albrechtin kuvamaailma voisi vaikuttaa ahdistavalta tunkkaiselta, ellei valoa olisi tuotu niihin niin taiten. Valon vaikutus esimerkiksi tilan kokemiseen on vedoksissa voimallinen. Valo tuo paljon informaatiota kuvaan, ja toisinaan tuntuu kuin se itsessään loisi kuviin niiden sisällön. Katse jaksaa viipyä pitkään esimerkiksi kanamunan kuorella, rapatulla seinällä tai kupin reunan kimalluksessa. Tuntuu kuin valo olisi energiaa, joka on latautunut kuvan pysyvään hetkeen. Onni on, että sen pariin voi palata aina uudelleen.
Näyttely on auki viimeistä päivää ensi sunnuntaina. Suosittelen lämpimästi.
