Laternassa neljä näyttelyä: Heikkilä, Setälä, jne

Laternassa oli peräti neljä näyttelyä yhtaikaa:

Näistä Jouko Heikkilän "Valokuvia Kymin paperiteollisuudesta" olivat miellyttävä yllätys. En etukäteen niiltä odottanut paljonkaan, mutta ne olivatkin hienoja. Esillä oli vain osa Heikkilän samasta aiheesta tekemän kirjan kuvista. Lisäksi mustavalkoiset kuvat olisivat olleet enemmän edukseen, jos ne olisi olleet vedostettu hieman suuremmiksi. Hienoja ja puhuttelevia kuvia. Juuri tällaisissa aiheissa valokuvaus on mielestäni omimillaan.

Timo Setälän "Joutomaa" -kuvilta odotin etukäteen enemmän. Ja syy oli tämä:

"Valokuvassa on yleensä kameran rakenteen takia keskeisperspektiivi, yksi pakopiste optisen akselin suunnassa, joka ohjaa voimakkaasti katsetta. Tämän sarjan kuvissa sellaista ei ole, sillä olen käyttänyt kameraa jonka objektiivi - kuvaa valottaessa - pyörähtää ympyrän kehällä. Näin katsoipa mitä tahansa osaa kuvasta, pakopiste näyttäisi aina olevan katseen suunnassa. Kuvapintaa ei siis ole samalla tavalla litistetty tasoksi kuin valokuvassa yleensä. Tämä antaa näille kuville aivan toisenlaisen rakenteen - ne itseasiassa vastaavat melko tarkkaan verkkokalvolle muodostuvaa kuvaa".

Kuvat oli kehystetty lievään sylinterimuotoon. Kokonaisuus ei ollut huono, mutta olin odottanut enemmän.

Kaksi muuta Laternan näyttelyä ohitin melko nopeasti ja niistä ei jäänyt mieleeni juuri mitään.

Näistä suosittelen

1. Peurakosken näyttelyä - jotta katsoja näkisi millaista puuta heinää tehdään (ja tietenkin siksi että voisi itse muodostaa oman käsiteyksensä asiasta).
2. Heikkilän näyttelyä, hieno.

Sanna Peurakoski, Hippolyte

Sanna Peurakoski, Hippolyte:

"1960-luvun mustavalkokuvien sosiaalinen ja inhimillinen keskustelee taiteilijan tuoreiden värivedosten aineellisen ja asetelmallisen kanssa. Sanna Peurakoski pohtii näin työssään aineettoman suhdetta aineelliseen sekä näennäisesti toisistaan poikkeavien kuvien yhtäläisyyksiä. Toisissa valokuvallinen fokus on sosiaalisessa maailmassa (leben) toisten ammentaessa aineellisista aiheista (stilleben). Vastatusten ripustetut kuvat pyrkivät osoittamaan aineellisen mahdollisuudet ilmentää henkistä muodostaen eräänlaisen assosiaatioapparaatin toisistaan eroavien kuvallisten ilmaisutapojen ja -ihanteiden välille. Peurakosken työskentely sisältää viitteitä historiallisen asetelmamaalauksen perinteisiin hyödyntäen sen kieltä ja ilmaisulle oleellisia kuvallisia keinoja. Kuvat sisältävät esimerkiksi symbolisia ja ikonografisia elementtejä".

Tuollaista munkkilatinaa oli näyttelytekstissä. En ymmärtänyt yhtään mitään vaikka luin moneen kertaan.

Peurakoski oli asettanut aina kaksi kuvaa vastatusten, toinen isänsä 60- tai 70-luvulla ottamia mv-vedos ja toinen omansa värillinen asetelma. Ilmeisesti katsojan olisi pitänyt löytää tästä jotain, minä en löytänyt. Isänsä kuvat olivat mielestäni paljon parempia kuin tyttären, mutta se lienee makuasia.

Suosittelen Peurakosken näyttelyä - jotta katsoja näkisi millaista puuta heinää tehdään (ja tietenkin siksi että voisi itse muodostaa oman käsiteyksensä asiasta).