Sanna Peurakoski, Hippolyte:
"1960-luvun mustavalkokuvien sosiaalinen ja inhimillinen keskustelee taiteilijan tuoreiden värivedosten aineellisen ja asetelmallisen kanssa. Sanna Peurakoski pohtii näin työssään aineettoman suhdetta aineelliseen sekä näennäisesti toisistaan poikkeavien kuvien yhtäläisyyksiä. Toisissa valokuvallinen fokus on sosiaalisessa maailmassa (leben) toisten ammentaessa aineellisista aiheista (stilleben). Vastatusten ripustetut kuvat pyrkivät osoittamaan aineellisen mahdollisuudet ilmentää henkistä muodostaen eräänlaisen assosiaatioapparaatin toisistaan eroavien kuvallisten ilmaisutapojen ja -ihanteiden välille. Peurakosken työskentely sisältää viitteitä historiallisen asetelmamaalauksen perinteisiin hyödyntäen sen kieltä ja ilmaisulle oleellisia kuvallisia keinoja. Kuvat sisältävät esimerkiksi symbolisia ja ikonografisia elementtejä".
Tuollaista munkkilatinaa oli näyttelytekstissä. En ymmärtänyt yhtään mitään vaikka luin moneen kertaan.
Peurakoski oli asettanut aina kaksi kuvaa vastatusten, toinen isänsä 60- tai 70-luvulla ottamia mv-vedos ja toinen omansa värillinen asetelma. Ilmeisesti katsojan olisi pitänyt löytää tästä jotain, minä en löytänyt. Isänsä kuvat olivat mielestäni paljon parempia kuin tyttären, mutta se lienee makuasia.
Suosittelen Peurakosken näyttelyä - jotta katsoja näkisi millaista puuta heinää tehdään (ja tietenkin siksi että voisi itse muodostaa oman käsiteyksensä asiasta).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti