Töitä, tekoja - Suomen valokuvataiteen museo 10.6.-30.8.2009

Töitä, tekoja

Stefan Bremer, Elina Brotherus, Ulla Jokisalo, Timo Kelaranta, Raakel Kuukka, Hannele Rantala, Catarina Ryöppy, Kari Soinio, Santeri Tuori, Marjukka Vainio

Suomen valokuvataiteen museo 10.6.-30.8.2009

Lainaus näyttelyn esittelytekstistä;

- - - - - - - - - - -lainaus alkaa - - - - - - - - - - -

Töitä, tekoja -näyttely sai alkunsa tunnettujen taiteilijoiden tarpeesta kokoontua yhteen ja vaihtaa ajatuksia toisten tekijöiden kanssa. Se mikä taidekoulua käyvälle nuorelle on arkipäivää, täytyy suoda muillekin! Taiteilijat tapasivat valokuvaaja Timo Kelarannan johdolla kymmenkunta kertaa. Tapaamisissa maisteltiin hyvää ruokaa ja viinejä ja puhuttiin valokuvasta ja taiteen ilmiöistä. Kukin taiteilija esitteli vuorollaan työtään, ja muilla oli mahdollisuus kurkistaa peremmälle muiden taiteilijoiden taustoihin ja motiiveihin - ja saada uusia näkökulmia myös omalle työlle. Näiden tapaamisten tuloksia on nyt esillä Suomen valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla. Suurin osa näyttelyn teoksista on esillä ensimmäistä kertaa.

Töitä, tekoja -näyttely korostaa konkreettista tekemistä teoreettisen lähtökohdan sijaan. Näyttelyn kautta taiteilijat haluavat onnitella Suomen valokuvataiteen museota 40-vuotisesta työstä suomalaisen valokuvataiteen hyväksi!

- - - - - - - - - - - lainaus päättyy - - - - - - - - - - -

Näyttelyn kuvastaa mielestäni hyvin valokuvataiteilijoiden teosten nykytilaa Suomessa. Suurin osa teoksista nimittäin ei avaudu katsojalle ilman selitystä. Ainoastaan Kari Soinion ”pentatyykki” (viisiosainen teos) puhutteli minua sellaisenaan ilman mitään selityksiä. Tosin teoksen selitys muuttaa kokemusta, ks. alempana. Timo Kelarannan sarjatutkielma toimii myös ilman selitystä. Kaikkien muiden taiteilijoiden teokset vaativat selostuksen tai tekstin, jotta katsoja saisi teoksista mitään irti.

Stefan Bremeriltä olen nähnyt vuosien aikana lukuisia puhuttelevia valokuvia, mutta nyt teossarja jää mielestäni erikoisuuden tavoitteluksi. Mitä ihmettä Bremer yrittää kuvillaan kertoa? Olin kuuntelemassa Bremerin itsensä kertomana teoksesta, mutta ainoa mikä jäi mieleen oli tarina miten kuvat olivat syntyneet.

Raakel Kuukan teokset ovat hänelle varmaankin erittäin merkityksellisiä ja henkilökohtaisia, mutta muille kuvat jäävät loma-albumikuvien tasolle. Ilman selitystä kuvista ei saa juuri mitään irti. Osaan kuvista Kuukka on yrittänyt saada lisäpotkua laittamalla paspikseen pyöreitä reikiä, jonka läpi kuvia ikäänkuin katsotaan.

Catarina Ryöpyn auton tuulilasin muotoon tehdyt teokset on nimetty paikkojen mukaan. Näillä paikoilla on kaikissa tapahtunut murhenäytelmä. En tiedä onko kuvat otettu ko. paikoilla, mutta oli tai ei, kuvat voisivat olla mistä tahansa. Mitä ihmettä Ryöppy yrittää kuvillaan kertoa?

Kari Soinion ”pentatyykki” oli mielenkiintoinen teos. Katsoja huomaa heti, että osat liittyvät jotenkin toisiinsa, mutta miten? Teoksen arvo on mielestäni juuri tässä. Tosin kun kuulee teoksen liittyvän tarinan, muuttuu tämäkin teos täysin erilaiseksi.

Ulla Jokisalon teoksiin on taas kerran liitetty mukaan langanpätkiä.

Elina Brotherus jatkaa valitsemallaan linjalla, ei mitään uutta.

Santeri Tuorin videon ja still-kuvan yhdistelmä tuntuu aluksi mielenkiintoiselta, mutta ainakaan minua se ei jaksanut kiinnostaa / viehättää / mietityttää kovinkaan kauaa.

Marjukka Vainion teoksista en muista mitään. Ei varmaan ollut mielenkiitoinen.

Sen sijaan muistan hyvin Hannele Rantalan suuren kokoelmateoksen. Rantala on yhdistellyt teoksessaan erilaisia elementtejä (muitakin kuin valokuvia). Teoksessa on tavaraa todella paljon ja ehkä joku löytää siitä jotakin syvällistä. Jonkinlaisena punaisena lankana teoksessa kulkee apuraha-anomusten hylkäyskirjeet ja taiteilijan reaktiot niihin. Kun katsoo teosta, niin en voi välttyä ajatukselta, että ...