keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Fotofinlandia ei ole taidevalokuvaa varten

”Käyttökuva kunniaan”

.., julisti Finnfoto ry järjestämänsä Fotofinlandia 2008-kilpailun alla kertoessaan kilpailun sääntömuutoksesta. Aiempiin Fotofinlandia-kilpailuihin oli voinut osallistua kuka tahansa kuviaan lähettämällä. Kilpailun rahapalkinnot kerätään Finnfoton alajärjestöjen piiristä, mutta palkinnot olivat menneet yleensä kuitenkin taidevalokuvaajille tavalla, joka ei vastannut Finnfoton jäsenjärjestöjen ja niiden jäsenistöjen valtaosan näkemyksiä.

Nyt v. 2008 Finnfoto ilmoitti, että taidevalokuvaa on tähän asti huomioitu tarpeeksi, ”nyt on käyttökuvan vuoro”. Sääntöjä muutettiin: nyt osallistumisoikeus piti hankkia kuulumalla johonkin Finnfoton jäsenjärjestöön, menestymällä sen järjestämässä esikilpailussa. Ilmoitettiin, että esikilpailut tällä tavalla ”Yhteen koottuna... tarjoavat merkittävän läpileikkauksen suomalaiseen korkealaatuiseen käyttökuvaosaamiseen, vakuuttaa Finnfoton toiminnanjohtaja Mikko Säteri” (Kameralehti 1/2008).

Sääntöuudistus sulki tehokkaasti pois ne piirit, joista aiemmat voittajat enimmäkseen tulivat – etenkin kun Valokuvataiteilijoiden Liitto ei ollut eikä edelleenkään ole Finnfoton jäsenjärjestö. Jotkut kuvaajat, jotka ovat Finnfoton katsannossa enemmän taide- kuin käyttökuvaajia, osallistuivat kuitenkin vuoden 2008 kilpailuun jonkin Finnfoton jäsenjärjestön esikilpailun kautta. Monihenkinen raati valitsi sitten voittajan. Kilpailulle asetetun tavoitteen mukaisesti se oli käyttökuvaaja, Hannes Heikura, primus inter pares.

Myös nyt vuoden 2011 kilpailussa ilmoitettiin pyrittävän käyttökuvan palkitsemiseen. Vielä v. 2008 jäsenjärjestöt siis valitsivat omat finalistinsa itse. Niinpä finalisteihin pääsi kilpailun tavoitteen vastaisesti selvästikin myös taidevalokuvaajia. Sivullista mietitytti, oliko tämä ”ohivuoto” syynä tämän vuoden Fotofinlandia 2011:n sääntömuutokseen: nyt finalisteja eivät enää valitsisikaan jäsenjärjestöt itse, ne vain nimeäisivät ehdokkaansa, joiden joukosta finalistit valitsisi nimitettävä viisihenkinen esituomariraati. Lopullisen voittajan finalistien joukosta valitsisi yksi ainoa erikseen nimettävä päätuomari, kuten on tapana esim. kirjallisuuden Finlandia-kilpailussa.

Riskiä siihen, että päätuomari sortuisi ”väärän” voittajan valintaan, voitiin ainakin teoriassa vähentää tämän vuoden kilpailussa sillä, että esituomarointi suoritettiin vasta sitten, kun ensin tiedettiin päätuomarin nimi – varsin erikoinen järjestely!

”Vihdoinkin valokuva on hyväksytty taiteeksi” ei tietenkään päde mihin kuviin tahansa sen enempää kuin ennenkään. Voidaanhan väittää, että saavutus perustuu suurelta osin juuri sellaisten kuvaajien työhön ja sellaisiin kuviin, joiden ”liiallista” menestystä Fotofinlandiassa on haluttu rajoittaa.

Taidevalokuvan näyteikkunaksi Fotofinlandiasta ei siis ole eikä sitä siihen ole tarkoitettukaan. Mutta missä viipyy taidevalokuvan ArtFotoFinlandia? Mikä taho sen perustaisi? Vai olisiko se lainkaan edes mielekäs aikana, jolloin kuvataiteen muotojen väliset rajat murtuvat?

Marraskuussa 2011

Väärä Kurkku

___________________________________________________

Väärä kurkku ei aina noudata vallitsevia EU:n tai muu tahon kurkkudirektiivejä tarkastellessaan ilmiöitä, jotka ovat menneet tai uhkaavat mennä väärään kurkkuun tai saattavat muutoin aiheuttaa nielemisvaikeuksia.



2 kommenttia:

  1. Miksi kirjoitat nimimerkillä?
    Tämä vahvistaa käsitystäni alan likaisuudesta.
    Nimimerkkikirjoitukset ovat merkityksettömiä.

    Käyttökuvan kanssa nykyisellä Fotofinlandialla ei ole mitään tekemistä, jos pois otetaan luontokuva, jää jäljelle juuri tuo kansainvälsisiä trendejä plagioiva ns. School of Helsinkityyppinen "taidekuva". Sitä ei todellakaan tarvita lisää tässä maassa. Valokuva kuuluu massoille, ei Timothy Pearsonille.
    Tässä oma ketjuni Fotofinlandiasta.
    https://plus.google.com/105851855524215635833/posts?hl=fi
    Jore Puusa
    Lehtikuvaaja

    VastaaPoista
  2. KÄYTTÖKUVIA TOSIAAN - KOVINKIN KÄYTETYN TUNTUISIA
    Fotofinlandia 2011:n finalistien kuvat enimmäkseen ovat, melkeinpä kierrätetyiltä vaikuttavia. Finnfoton tapa koota raati ei kai voi tuottaakaan kuin kompromisseja, tilastotieteen termein regression kohti keskiarvoa, usein nähtyä. Nytkin nähdään ihastuttavia luontokuvakoristeita, kelpoa sosiaalireportaasia, ja tyylikkäitä mutta usein nähdyn kaltaisia kunnianosoituksia vanhoille tavoille tehdä muotokuvaa. Uusia avauksia, uskallusta rakentaa jotakin uutta tradition päälle ei paljon näy.

    Ristiriita: taiteen tulee kuitenkin karttaa keskiarvoisuutta, sen pitäisi kurottaa uuteen, reunoille ja yli, vuorovaikutuksessa katsojan kanssa. Näistä sarjoista sitä tekee lähinnä se, jossa eläimet ovat vallanneet autioituneen talon. Liiketunnistimen ja salaman avulla määrätietoisesti toteutetut kuvat, niiden käsitteellinen sisältö, jäävät vaivaamaan - poikkeuksena luontokuvakitschistä.

    VastaaPoista