Kolehmaisen suuret valokuvat tuovat arkkitehtuurivalokuvaukseen uuden näkökulman. Tavallisesti rakennuksia (valo)kuvataan tilan ja muodon yhdistelminä sekä sisältä että ulkoa. Kolehmainen kuvaa rakennuksia aivan eri tavalla. Kun kuvasta jätetään pois tunnistettavuus, jolla katsoja useimmiten hahmottaa ja kiinnittää kuvat, niin jäljelle jää pinta, muoto ja väri.
Kolehmaisen kuvat haastavat katsojan katsomaan kuvia uudella tavalla. Ensin tulee ihmetelleeksi mitä kuva esittää. Kun on katsonut useamman kuvan, ei enää jaksa ihmetellä mitä kuva esittää, vaan katsoja jää tutkimaan kuvia kuvina. Pintojen, värien, viivojen, ruudukkojen ja heijastumien maailma vie katsojan mennessään, eikä tässä vaiheessa ainakaan minulle tullut enää mieleen kysymys mistä rakennuksen osasta on kysymys.
Kuvat ovat kaikki erittäin suuria. Näyttelyn suurin teos on 2 x 20 metriä, tosin kahdeksasta osasta tehty. Jään miettimään onko kuvien koko itsetarkoitus vai vaatiiko Kiasman näyttelytila ja itse kuvat näin suuren kuvakoon. Samaa asiaa näyttää pohtineen Taneli Eskola viimeisimmässä Kameralehdessä (3-4/2009, s. 178).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti