S-galleria on SOK:n pääkonttorissaan Fleminginkatu 34:ssä ylläpitämä näyttelypaikka. Sitä on vaikea löytää ilman ohikulkijoiden apua, sillä paikalla ei ole mitään erityistä opastusta galleriaa varten. Gallerian ohjelma vaikuttaa silti ihan kunnianhimoiselta: siellä on kevään mittaan ollut suurin piirtein kuukausittain vaihtuvia näyttelyitä ja koko syksy on buukattu eri alojen kuvaamataiteilijoille. Tilana galleria on parisenkymmentä metriä pitkä, neljä-viisi metriä leveä käytävä, joka sopii kyllä tehtäväänsä, mutta ei välttämättä ole siihen alunperin suunniteltu.
Heinäkuun taiteilija, graafikko Antti Kannelsuo on käyntikortin mukaan SOK:n omaa väkeä. Hänen teoksiaan on esillä seitsemäntoista, kokoluokkaa metri kertaa puolitoista. Näyttelykokonaisuutta taustoittavaa taiteilijan tai näytteilleasettajan laatimaa esittelyä ei ole, mutta ilmeisesti osin sitä korvaavaksi ratkaisuksi on jokaisen kuvan yhteyteen laitettu lyhyt teksti kuva-aiheesta. Lisäksi näyttelystä löytyy muutaman rivin esittely S-Gallerian kotisivuilta. Kannelsuo otti kuvat matkallaan Yhdysvaltain länsirannikolla kesällä 2008.
Näyttely jakaantuu aiheidensa ja visuaalisen ilmeensä puolesta kahteen ryhmään. Erilaiset hotellien, peliluolien ynnä muiden huvittelupaikkojen vanhat valomainokset ja mainoskyltit muodostavat yhtenäisen kahdeksan kuvan sarjansa, ja ne onkin sijoitettu kaikki samalle seinälle. Prameat kyltit on jo täysin palvelleina siirretty pois käytöstä, ja kuvat keskittyvät nimenomaan niihin paljastamatta juurikaan sitä ympäristöä, jossa ne on kuvattu. Se olisi ollut toisenlainen ratkaisu ja tuonut muita aspekteja kuviin. Nyt kuitenkin mukaan on tullut graafisuutta, joka korostuu etenkin yhdessä kuvassa, jossa aihe peittää koko kuva-alan. Kuviin valittu mattapinta onkin omiaan juuri tähän sarjaan.
Kuvaajan kotisivujen perusteella Kannelsuo harrastaa matkakuvausta ja on aikaisemminkin mielellään tallentanut mainostauluja ja muuta vieraiden kulttuurien merkkiviidakkoa. Länsirannikon mainoskyltit ovatkin näyttelyn parasta antia yhtenäisyytensä johdosta.
Muut yhdeksän kuvaa eivät muodosta samalla tavoin eheää kokonaisuutta, mutta monista niistä löytyy eri tavoin (värit, aiheet) viittauksia kylttisarjaan. Tätä kautta humoristisimpana pidän Hight Ashburyn asuntorakennuksen satulinnatorneja, joiden väritys pomppaa suomalaisen silmään. Lisäksi surffilauta kainalossa juokseva surffari on varsin hauska ja viehättävä kuva, vaikka en nähnytkään sillä olleen yhteyttä sarjaan. Kylttisarjasta ja joistakin muista kuvista välittyy mennyt maailma, mutta vain kylttisarjan aiheiden kautta nousee esiin voimakas nostalgisuus, eikä muista kuvista välity jotain muuta tunnelmaa yhtä vahvasti.
Kaiken kaikkiaan tulee vaikutelma, että näyttely on koottu kylttisarjan ympärille. Se on matkailijan kokonaisuus, jossa tärkeintä on kohdatut asiat ja niiden synnyttämät vaikutelmat. Katsojan vaikutelmat kuvista eivät järin paljon poikkea siitä, mitä televisiosta on saanut nähdäkseen. Kylttisarja nousee kokonaisuudesta taiteellisessa mielessä henkilökohtaisimpana osiona. Kuvaaja on käsitellyt teemaa jo pidempään ja se näkyy.
Valo Kuvajainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti