Ehdin Luova.fi:n galleriaan Martti Jämsän näyttelyyn OPS! Helsinki Polaroid viimeisenä päivänä. Käynti kannatti.
Jämsä on ottanut kokonaisuutensa kuvat kävely- ja pyöräretkillä Helsingissä. Kuvat ovat kokoelma retkillä eteen tupsahtaneita, hyvin nähtyjä aiheita, jotka on taltioitu kaupungin ”marginaalialueilta” ja ilman ”varsinaista metodia”, kuten näyttelystä kertovasta esittelypaperista voi lukea. Musta Taide on julkaissut kuvia laajempana kokonaisuutena samannimisenä kirjana tänä vuonna. Alkuvuodesta se julkaisi myös Kristoffer Albrechtin Ziggzagg-teoksen, joka niin ikään luotaa marginaalialueita, Euroopassa. Niitä on hauska verrata keskenään.
Jämsän kuvat on otettu polaroid-kameralla. Se oli Suomessa 1970-luvulla suosittu kamera helppoutensa takia: siinä ei ollut kaikkia satunnaisnäppäilijää kenties tuskastuttavia järjestelmäkameran monimutkaisuuksia. Näppäys heijastuu kamerassa kuva-arkille, joka kehittyy itsestään positiiviksi ja on valmis katsottavaksi pari minuuttia kuvan ottamisen jälkeen. Polaroidin erikoisuuksiin kuuluu myös kuva-arkin pienehkö koko ja miltei neliömäinen muoto (7,6x7,8 cm).
Jämsä on kuvatessa käyttänyt Polaroid 600 ja 770 –filmejä. Näyttelyssä melkein kaikki vedokset ovat esillä suurin piirtein alkueräisessä polaroid-koossa. Poikkeuksen muodostavat selvästi isommat mutta samoihin mittasuhteisiin tehdyt kuvat, joita on ripustettu yksi kunkin pitkän seinän mittaisen sarjan alkuun.
Kuvien kauhtunut värimaailma muistuttaa vanhojen värifilmien ailahtelevista värien kiinnittymisominaisuuksista. Hailakoiden sävyjen joukossa on joissakin kuvissa korostettu punaista ja keltaista. Jämsä päätyi ratkaisuun, jotta kuvat toimisivat hyvin kirjassa; siellä punainen ja keltainen eivät korostukaan samalla tavoin. Kauhtuneet sävyt antavat nostalgisen vivahduksen kuin katsoisi vanhojakin kuvia.
Hailakalla sävymaailmalla ja pienellä kuvakoolla on se hauska seuraus, että ne tuovat sommittelun enemmän esiin. Tavallisissa täyteläisissä värikuvissa pienetkin yksityiskohdat nousevat helposti esiin ja luovat sommittelusta siten mustavalkokuviin verrattuna usein sirpaleisen vaikutelman. Jämsän sommitelmia katsoo oikein mielikseen. Ne ikään kuin nousevat menneestä.
On helppo yhtyä näyttelyn esittelytekstin luonnehdintoihin kuvien humoristisuudesta ja kokonaisuuden sympaattisuudesta. Onneksi kuvia voi yhä ihastella kirjan sivuilta.
Valo Kuvajainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti