Richard Whitlock - Alfredo Jaar

ALETHEIA - Avauksia nykyvalokuvaan, 23.1. - 22.3.2009, Taidemuseo Meilahti, Helsinki

Selvästi mieleenpainuvimmat ja näyttelyn puhuttelevimmat työt on Richard Whitlockin kaksi suurikokoista työtä. ”Tavallinen” valokuva ja suurin osa maalauksista ja kuvista on tehty ns. keskeisperspektiiviä hyväksikäyttäen. Tätä ei katsoja aina tule edes ajatelleeksi ennen kuin näkee ja alkaa ihmetellä muilla tavoilla tehtyjä teoksia.

Whitlock romuttaa koko perspektiivin käsitteen eikä käytä sinänsä mitään ennestään tunnettua perspektiiviä (esim. käänteis-perspektiiviä, jota Whitlockin työt hieman muistuttavat). vaan on kehittänyt aivan oman menetelmänsä. Whitlock on valokuvannut kohteestaan useita kymmeniä valokuvia, kukin kuva eri paikasta ja eri korkeudelta. Lopuksi kuvat on yhdistetty tietokoneella toisistaan saumattomasti, mutta siten että kukin osakohde toistuu teoksessa mittasuhteessa 1:2 riippumatta osakohteen sijainnista syvyyssuunnassa. Esimerkiksi kaikkein taaimpana oleva esine toistuu teoksessa samankokoisena kuin etualalla oleva samanlainen esine.

Lopputulos on katsojalle hämmentävä. Kuvassa on selvästi tutuntuntuinen kohde, mutta jokin ei täsmää. Kun katsoja alkaa tarkemmin tutkia kuvaa, sama toistuu. Välillä katsoja on ymmärtävinään kuvan ja sen kokonaisuuden ja seuraavassa hetkessä tuntuu ettei kaikki täsmääkään, mutta mikä.

Kuvassa olevat monet pienetkin yksityiskohdat alkavat kiinnostaa (koska ne saavat suuremman tilan kuin keskeisperspektiivikuvassa) ja niinpä teoksia voi (ja kannattaa) katsoa pitkään ja palata jonkin ajan kuluttua takaisin.

Toisessa ääripäässä näyttelyssä on Alfredo Jaarin Ruandan kansanmurhan 1994 yhteydessä ottamat kuvat. Kuvat on sijoitettu kannellisiin mustiin laatikoihin siten että kannet ovat kiinni. Kyllä, katsoja ei saa nähdä kuvia vaan ainoastaan lukea niistä kertovat tekstit, jotka ovat laatikoiden vieressä.

Tämä menetelmä on suorastaan nerokas. Tällä tavalla voi tuottaa helposti erittäin hienoja ja korkealaatuisia valokuvia. Kun katsoja lukee tekstin, niin kuva tietenkin syntyy katsojan päässä (mikä on taiteilijan tarkoitus, tietenkin).

Hankaluutena on kahden eri katsojan kuvien vertailun (mikä on taiteilijan tarkoitus, tietenkin).

Katsoja jää miettimään onko laatikossa ylipäätään kuvia (mikä on taiteilijan tarkoitus, tietenkin).

Tässä on näyttelyn kuraattorit ilmeisen tarkoituksellisesti menneet teemansa rajoille, jopa sen yli.