26.2. - 26.4.2009 Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
Kaikki arkkitehtuurikuvauksen ystävät, nyt kipin kapin Kiasmaan ja sen neljänteen kerrokseen! Valokuvataiteilija Ola Kolehmaisen arkkitehtuurinäyttely on vielä jonkin aikaa esillä, ja toista tämän tyyppistä näyttelyä saadaan varmaan odotella pitkään.
Arkkitehtuurikuvaus on taiteenlajina varsin haastava. Kuinka esittää valokuvan keinoin toista taiteenhaaraa, ja vielä niin, että valokuva yhtäältä toimii itsenäisenä taideteoksena ja toisaalta tuo rakennukselle lisäarvoa? Juuri tästä lähtökohdasta on kysymys myös Kolehmaisen näyttelyssä. Kiasman ovenpielitekstissä luvataan, että Kolehmainen ei dokumentoi arkkitehtuuria, vaan nostaa siitä esiin kiinnostavia ja yllättäviä yksityiskohtia.
Eikä Kolehmaisen näyttely petä lupauksia. Suurikokoiset värivedokset vetävät huomion puoleensa heti. Ensimmäisessä näyttelyhuoneessa on kokoelma monotonisia pintoja, patterneja. Yhdessä kuvassa olen tunnistavinani Kiasman seinän. Alan hakea tekstejä kuvien kohteista, mutta niitä ei kerrota - eikä ole tarvekaan. Kolehmainen on irrottanut kohteensa alkuperäisestä ympäristöstään ja luonut niistä jotain aivan uutta. Edes voimakkaat saturoinnit eivät häiritse luomukuvista tykästynyttä makuani - päinvastoin.
Muissa näyttelyhuoneissa on jo monipuolisempia kuvia. Kolehmaisen vedokset ovat paitsi taiteellisesti korkeatasoisia, myös teknisesti huippuluokkaa. Linjat ovat viivasuoria, ja edes monimetrisissä, seinänlevyisissä vedoksissa ei ole vääristymistä häivääkään.
Kolehmaisen näyttelyssä kannattaa kiinnittää huomiota paitsi taideteoksiin, myös niiden nimiin. Osa on tavanomaisia tyyliin "Syksyn lehtiä" tai "Ihmisen jälki", ja osa suorastaan riemastuttavia. Vai mitä sanotte näistä: "Lineaaristen elementtien minimaalisia interventioita" ja "Mielikuvituksen, outouden ja halun hakemisto"?
Mutta Kolehmaisen näyttely jättää myös jotain toivomisen varaa. Kaikki näyttelyn taulut ovat kromogeenisia värivedoksia, joissa kuvat on peitetty heijastavalla pleksillä. Taiteilija lienee halunnut viestiä tällä kuvaamiensa kohteiden luonnetta. Siinä missä rakennusten ikkunat heijastavat kaupunkiympäristöä, taideteokset myös heijastavat näyttelytilojen miljöötä. Minua häiritsivät jossain määrin pinnoissa kimaltelevat kattovalaisimet ja varauloskäyntikyltit. Himmeät vedokset toimisivat näiden teosten kohdalla tässä ympäristössä paremmin. Myös näyttelyn suppeus on pettymys. Kiasman aulaan ripustetun "Daavid ja Goljat -sommitelman" lisäksi nähtävillä on vain 15 ripustusta.
Ola Kolehmaisen taide on puhtaasti museotavaraa, ja museoissa se pääsee myös parhaiten oikeuksiinsa. Värit ovat voimakkaita ja teokset isoja; olohuoneisiin niitä on vaikea kuvitella. Mutta yhtä kaikki: A Building Is Not a Building" on ehdottomasti näkemisen arvoinen näyttely.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti